2013/10/29

NEW YORK CITY

Helouu! New Yorkista palattu onnellisena mutta pakotetusti takasin kotiin. Jep, olisin todellakin voinu olla siellä enemmän kun sen kolme päivää, jotka sujahti ohi hetkessä. New York on aina hyvä valinta, se ei petä ikinä vaikka sataiskin kaatamalla koko reissun ajan.. Nähtävää on niin paljon! Kuvia sain kuitenkin ihan reippaasti tänkin lyhyen visiitin aikana, joten päätin tehä jokaisesta päivästä oman postauksen, ettei tulis ihan liian sekavaa kateltavaa. Alotetaan!n1 Iiks lähtöportilla hengailua! Mun pitäis antaa ittelleni pisteet siitä, et pärjäsin kentällä yksin (hei myös amerikan päässä..), mut kai se oli vaa niin selkeesti ilmaistu missä toi portti on, ettei yks tolloessi pysty eksyy eheh.. XDn2 Matkatunnelmia ja levoton fiilis! Menomatka tuntu ihan hirrveen pitkältä, kun odotti vaan pääsevänsä jo hotellille heittää kamat ja ihastelemaan Nykin katuja. No mutta se kaheksan ja puol tuntii meni sitte kuitenki siinä kuvailessa iskän uudella iphonella, syödessä kaikki matkaherkut hups.. ja tietty parin leffan parissa, jotka katoin ilman tekstitystä mun surkeella enkulla, mut hyvin kuitenki ymmärsin!new yokr 006 Vihdoin hotellilla! Tätä ennen ehittiin jo pyörähtää läheisessä Century21, mut oli kyllä niin väsy ja nälkä, et ei siitä mitään tullu. Mutta niin! Tällänen näkymä meillä oli ikkunasta kun katto alas, suoraan WTC-tornien muistomerkeille! Vautsi. Toi oli kyllä aika upeeta olla tällä kertaa noin lähellä jotain missä on tapahtunu yks mun elinajalla merkittävin tapahtuma. Jos näin voi sanoo..
 n4 Ihanat valot valasi nätisti meiän hotellin läheiset puut! Tosta tuli mieleen, et yks mun haave ois päästä näkee New Yorkin joulu ja uusvuos. Joulukuusen valojen syttyminen, näyteikkunat koristeellisina, Rockefeller Centerin luistelurata täynnä ihmisiä, uusvuos Times Squarella..new yokr 010
Lisää näkymää ikkunoista! En mä ottais pahakseni jos mun sängystä ois aina tällänen näkymä..
n3 Iltapalaks herkkusmoothie lähikaupasta ja kokonaisen leipäpaketin kokonen burrito.. Ja lisää näkymän ihailua! Menin tosi aikasin nukkumaan ja seuraavana aamuna heräsinkin jo kuuden maissa, mutta seuraavasta päivästä lisää sitten seuraavalla kerralla, mä lähen nyt zumbaan parin viikon tauon jälkeen!

2013/10/25

ALL WHITE


ruoti 016ruoti 009 Lindex 25eruoti 014Cubus 40eruoti 011 Taxfree 5ej
Hellooo! Yllä on mun kaikki ruotsin ostokset taxfree herkkuostoksia & tulkkareita lukuunottamatta. Pienet, mutta sitäki ihanemmat ja hyödylliset! Lindexin lastenosastolta löyty aika edullinen, vähän pitempi villatakki hupulla. Karvaa lähtee tosi paljon mustiin vaatteisiin, mut eiköhän toi miinus pesussa lähe ajankuluessa. Velourasu löyty vihdoin ja viimein oikeessa koossa, eihän sitä kun vuos etitty! Kuoret nyt vaan nappasin taxfreen kassajonossa jo ollessa, kun silmään pisti erittäin halvat ja kivan näköset peruskuoret. Mulla ei muutenkaa oo niitä kauheesti niin tuli heti käyttöön, kuluneiden peilipinkkien tilalle. :-) Mitäs te tykkäsitte?

2013/10/24

OCTOBER WANTIES

Heippa! Selailin aikani kuluks taas Sheinsiden sivuja yhteistyömerkeissä ja törmäsin kivoihin - etenkin syystalvi vaatteisiin ja päätin tähän koota muutaman (osa onkin jo näkynyt aikasemmin, mut esim. tosta toisena olevasta neuleesta en vaan pääse millään yli.. kai se on pakko jossain vaiheessa tilata..) näytille. Eniten löytyy erilaisia neuleita ja pitkähihasia, joita todellakin tarttee pitkän talven varalle, mut myös iskin silmäni moneen mustaan pikkumekkoon lähinnä vanhojen jatkoja ja tulevia juhlia mielessä pitäen. Ja mä tiedän teiän mielipiteen yhteistyöpostauksista, toivottavasti joku ei pistä nyt hernettä nenään, kun on jo kolmas yhteistyöpostaus viikon sisään, mut tää oli taas vika vähään aikaan., mut saan kai anteeks koska oon muutenki ollu ahkera tän blogin suhteen.. ;-)









*Postaus toteutettu yhteistyössä Sheinsiden kanssa

2013/10/22

NEW YORK, HERE I COME!

Tää biisi muistuttaa mua aina yhestä Nykin reissusta kun jäin sinne tuhkapilven takii jumiin, ja tää soi sit yöllä taksissa kohti lentokenttää, kun lähin ilman iskää ekalla lennolla jolla pääs takas Suomeen, koska mun oli pakko päästä kouluun ja mua pelotti niin hirveesti.. Onneks kuitenkin oli tosi ihana miehistö sillon. :-)nyy Elikkä joo! Huomenna se lentokone vihdoin lähtee kolmen maissa kohti New yorkia ja koneessa sitten istutaa intopiukeena n. 9 tuntia lempparikohteeseen! Can't waaaait. Lennot menee kuitenkin onneks aika nopeesti noiden omien näyttöjen parissa, mut yksinistuminen saa mut kuitenki aina ikävöimää kaikkee, varsinki paluulennolla meinaa aina itku tulla yön pikkutunneilla, haha.. Herkkis mikä herkkis. :-D Katotaan mitä tälläkertaa saadaan aikaseks meiän pienellä reissulla, mut eiköhän me jotain kivaa ehitä tehä! Kuvia tulee varmaan ihan sikana (toivottavasti..), mut vaan yks pikkujuttu huolettaa, ku rikoin mun kameran muistikortin ja sellanen pitäis saada aika nopeesti hommattua tässä alle 24tunnin aikana... HKHK Mun poikaystävä oli selannu mun vanhaa Irc-galleria tunnusta ja löytäny jostain kansioiden kätköstä mun tokasta Nykin reissusta kuvia, jollon olin seiskalla. Hahhaa eikää kattokaa mua! Olin tollon jo alottanu bloggaamisenki essin kans.. :-D pikkueesi isossa kaupungissa. En tuu ikinä unohtamaa tota otsatukkaa ja noit laseja.. Toi on vaan niin mä. Kuka muistaa mun blogin jo näiltä ajoilta? Nyt alan kyl pakkaamaa, koska en oo pakannu tai kattonu yhen yhtä vaatetta! Oon ajastanu pari postausta tälle ajalle, koska ne on saatava pois luonnoksista ja tähän väliin ne sopii mainiosti, palaillaan viikonloppuna, tai viimeistään ensviikolla ihanat!

2013/10/20

I STOCKHOLM

1 joujou 016 2 Takki H&M Neule Zara Vyö H&M Farkut Dr.Denim Kengät Converse Lasit Ginatricot Laukku Lindex  Koru Nimesi.fi*
4 Heippa! Tulin heittää vikat kuvat pariviikkoa sitten tehdystä ruotsinreissusta. Päivällä ei käyty missään syömässä, koska laivan meriaamiainen oli sen verran täyttävä ja nälkä ei yllättäny kertaakaan päivän aikana, mut yhen herkku mangosmoothien kävin vetäsemässä Espresso housessa. Kierreltiin ruotsissa oikeestaan pelkästään kauppoja, niinkun aina, mut mun mielestä se on ton ruotsinristeilyn tarkotuski! Mut en tosiaan löytäny oikeen mitään mieluista, jotenkaa tää syksy ei oo ikinä mulle sellanen ostosparatiisiaika, koska oon hirveen nirso kaikissa pitkähihasissa, joita pitäis just syksyllä ostella. :-D Sain kuitenkin jo kauan ostoslistalla olleet jutut, joista lisää myöhemmin!

2013/10/18

JACKET

hehehe 056 huhu Takki TÄÄLTÄ! paita Cubus farkut Dr. Denimhihh
Kolmas tuote jonka tilasin Sheinsideltä oli tää tosi kevyt ja ohut mustatakki. Musta tää on aika kiva ja sopii tosi hyvin jopa kesällä kylmiin iltoihin, joilloin ei kuitenkaan t-paidalla pärjää. Tuun varmasti käyttämää tätä paljon tulevaisuudessa, ku ilmat lämpenee takas sinne plussien puolelle! Ollaan nyt matkalla Tompan iskälle viettämää rentoo syyslomaa tonne pohjoseen (noei, mut tarpeeks kauas etelästä :-D)! Ihanaa syyslomaa kaikille meille joilla se alko vasta nyt ja teille joilla se on jo lopussa niin kivaa loppulomaa!

2013/10/16

NEWIES

huhyth Neule TÄÄLTÄ farkut Dr.denim kengät Intersporthuhyt
Superisoneule paljastui mun tilaamasta paketista. Tää on ihan hirmu lämpönen ja paksu! Julkisille tää on mun makuun vähän liian pitkä, mut täydellinen kotona ku haluu kääriytyy lämpöseen neuleeseen peittojen alle kylmänä syysiltana. Plussaa hupusta! Rakastan ylikaiken jos neuleissa on huppu ja tässä se on vielä ihanan iso eikä mikää niukkis.
hehehe 008 Luomiväripaletti TÄÄLTÄ! hehehe 010
Toinen mun tilaama juttu oli tää ihana luomiväripaletti! Tykkään pistää luomiin välillä jotain väriä ja sillon kun laitan, pidän tälläsistä aika normaaleista enkä mistään räväköistä tai pikimustasta. Tässä on hirmukivoja värejä ja ehdinkin jo tänään todeta ton vaaleimman värin ja siveltimen ihan huippu hyviks, suosittelen! Mun paketista tuli vielä yks vaate, mut ne kuvat ei sopinu yhtään näihin joten päätin pistää kuvat eri postaukseen ja ajastin postauksen perjantaille, joten olkaas kuulolla! :-)

2013/10/14

ON THE SEA WITH MY PHONE

h7u Päivällä mulla oli päällä h&mstä ostettu farkkutakki ja lempparitoppi, ja dr.denimin luottofarkut carlingsista.juu Hyttichillausta meiän ihanassa ja tilavassa hytissä.hrhr 1. Alkupalaa buffetissa namss. 2. Happy me.dd Tukholmassa oli tosi kiva sää koko päivän ja oli kiva kävellä se perusreitti vanhankaupungin kautta takas satamaan jalat väsyneinä shoppailun takii. Löysin vaan kolme vaatetta ruotsista, mut nekin älyttömän ihanii ja kauan haluttuja.
asddd Illan ällömakeita drinksuja.asd Ja aamulla hytissä löhöilyä mahat täynnä herkkuaamiaisesta! :-) Laitan järkkärikuvia reissusta lisää taas pian, nyt kun tää lamerfest on ohi nii voin palata taas normaalii postaustahtiin siihen asti, kunnes koittaa lähtö New Yorkiin wuhuuu!

2013/10/08

ON THE DECK

hyu 5 hihji Kiirekiirekiire. Tää viikko ei oo mitään muuta kun kiirettä. Nytkin pitäis olla koiran kans ulkona, samaan aikaa valmistautumas tän illan zumbaa, myöskin koululla tekemässä Crew-passeja Lamerfestii varten, mut myös matikan melkee aukeeman kokosii läksyjä tekemässä, sekä kirjottamas blogiin ja muokkaamas ison kasan ruotsikuvia! Jostain asiasta on pakko luopuu ja tällä hetkellä se on tää blogi, joka on vähän hiljasemmalla tän viikon ajan, pahoittelut. Tässä kuitenki ekat ruotsin kuvat, ku käytii kannella kuvailemassa Tukholman shoppailukierroksen jälkee! Oli ihana risteily, lisää kuvia tulossa kun kerkiin koneelle taas! Luultavasti ens maanantaina, jos sillonkaan vielä.. :-(

2013/10/03

I'M OFF TO SWEDEN

ad Tulin heittää pikamoikat viime vuoden muutaman ruotsinreissun kuvan kanssa, kun lähetään tänään meiän perheen tyttöjen perinteiselle ruotsinristeilylle. En malta enää yhtää odottaa et pääsen herkuttelemaa ja tuoksuttelee taxfreen hajuvesiä.. Rakastan risteilyjä, erityisesti ruotsin ja onneks tänä vuonna pääsenkin sinne muutaman kerran ku on Vaskis on the sea & vanhojenristeily. En malttais odottaa niitäkään, koska en oo ikinä ollu kavereiden kans laivalla! Palaillaan varmaan sunnuntaina ruotsin kuvien parissa, mut nyt on ihan pakko mennä. Pitäkää ihana viikonloppu
 

Contact

ESSIWOU@HOTMAIL.COM