2016/09/25

SNEEK PEEK OF MY HOME

Helou! Nyt olisi vuorossa vähän kuvia mun kämpästä ja täytyy myöntää, että aika vaikeeta kuvata näin pientä asuntoa järkestävästi.. Tämä on kyllä aika ison tuntuinen yksiö hyvän pohjan ansiosta, mutta silti tuntuu, että kuvat on tooosi sekaisia heh! Tämmöisessä kodissa mä nyt asustelen ja oon kyllä viihtynyt! Päivisin todella valoisa, iltaisin tunnelmallinen kynttilöiden ja koristevalojen avulla. Toivottavasti kuvista voi vähän hahmotella. :-) P8310026 P9250050 Keittiö sijaitsee omassa keittokomerossa, joka eristää keittiön kivasti omaksi alueeksi. Tilaa on aika vähän, mutta oon käyttänyt ikkunalaudan hyväksi ja sieltä löytyy esim. leivänpaahdin ja näin oon saanut kaikki päivittäin käytössä olevat laitteet esille. Keittiö on suht. vanha eikä sieltä löydy pakastinta, joka tuottaa välillä vähän ongelmia yksinasuvalle, mutta jääkaapin edessä olisi tilaa minipakastimelle. Se täytyy varmaankin jossain vaiheessa hankkia, sillä sen päälle saisi esim. mikron, sillä tilaa ei tiskipöydän lisäksi ole kuin ylläoleva pieni kaistale, jossa pidän veden- ja kahvinkeitintä.P9120036 P8310029 Keittokomeroon olisi mahtunut pikkupöytä yhdelle, mutta saatiin edullisesti mun ihailema korkeakiiltoinen pöytä, joten laitettiin se olkkariin TV-tasoa vastapäiselle seinälle. Mua vähän jännitti saanko sinne mahtumaan sekä tuon ison pöydän, että divaanisohvan, mutta hyvin mahtui! Pöytä on alunperin Askosta, sekä tuolit ostin myös Askon alennuksesta 19e/kpl (norm. 80e). P9120011 P9250038 P9250037 P9120002Olkkarista löytyy sitten pöydän vierestä vuodesohva. Divaaniosa nousee myös ylös, jonka alla on paljon säilytystilaa, jossa pidän ylimääräiset peitteet ja lakanat. Tumma väri oli myös munlaiselle sottapytylle ihan pakollinen! ;D TV-tason kaappeihini sain piilotettua koreihin kaikki hajuvedet, aurinkolasit, kynsilakat yms. ja toiseen koulujutut. Sohva sekä TV-taso molemmat hankittu Askosta!IDP9250028 P8310007 Sohvan vastapäätä löytyy alkovi eli syvennys sängylle. Äidiltä jäi tänne Ikeasta ostettu jakkara, jota pidin aluksi keittiössä, mutta huomasin tarvitsevani jotain pöytää iltaisin, joten siirsin sen ainakin alustavasti mun yöpöydäksi. Multa löytyy vielä vähän valkoista maalia, joten jakkara olisi seuraava maalausprojekti! Laitettiin myös sängyn päätyyn valkoinen hylly, jossa on kynttilä sekä korissa päivittäin käytössä olevat rasvat, laturi yms. jotka muuten pyörisi pitkin olkkaria!P8310042 P8310045 P9250058 Eteisestä pääsee vessaan ja vaatehuoneeseen. Jätin ne nyt kuvaamatta, niissä kun ei mitään näkemistä oiken ole ja molemissa on inhottava kellertävä valo! Eteisessä on myös iso avoin kaappi ulkovaatteille, peili, siivouskaappi sekä paljon säilytystilaa. En valitettavasti siitäkään ottanut kuvaa, sillä kenkäteline ei mahtunut sille varattuun tilaan, joten voitte vaan kuvitella millasessa keossa mun kaikki kengät hengailee siellä tällä hetkellä..P8310037 P9120077 P9120093 P9120073 Kämpästä löytyy myös valoisa lasitettu parveke hiljaiselle kadulle päin, joka ei kylläkään vielä ole valmis! Pistettiin päätyyn valkoiset ohuet verhot naapurin näköesteeksi ja vastapäätä väsättiin löhönurkka pöytineen eurolavoista. Partsille täytyisi vielä hankkia ainakin matto, tyynyjä ja vilttejä! Oon myös haaveillut valkoisista kivistä reunoille johon matto ei yletä, mutta tämä taitaa jäädä ensikevääksi! :-) Lähes kaikki kalusteet ja tavarat ostettu lähiaikoina, että jos joku ostopaikka mietityttää niin voin tarkemmin kertoa kommenteissa!

2016/09/17

BURGUNDY

Moikka ja hyvää viikonloppua! Tulin heittämään tänne tän päiväiset asukuvat, kun käytiin asioimassa Tompan kanssa keskustassa ja pyöräiltiin irttaritarjouksen perässä vähän kauemmaksi keskustasta. Ollaan levitetty vuodesohva auki keskelle olkkaria ja makoillaan parhaillaan peittojen alla kamppailen kumpi menee tekemään meille ruokaa.. Hah! Meidän lauantai kuluu siis rennoissa meiningeissä, eilen käytiin mun töiden jälkeen keilailemassa ja viinilaseilla sporttibaarissa. Ihan kun sitä viiniä ei ois saanut tarpeeksi nyt koulun ekoina viikkoina.. ;D (Kamppailin pienen tovin näiden kuvien laadun kanssa ja päätin luovuttaa.. Onkohan mulla niin likainen objektiivi vai miksi nää on niin epätarkkoja)P9170031 P9170033 (1) P9170045 IDP9170048 P9170022 (3)
Jacket Defshop Sweater KappAhl Jeans Ginatricot Shoes Adidas/Defshop Bag Lindex Beanie Bik Bok

2016/09/13

ALL GOOD

Reilu viikko yliopistoa takana ja huippu fiilis! Ensimmäinen viikko kului tutustumisen merkeissä ja nyt ollaan päästy istuskelemaan ensimmäisille luennoille. Ihanaa, tästä se arki lähtee rullailemaan! Alkuun on niin paljon tapahtumia, että oon tutustunut jo niin ihaniin tyyppeihin ja musta tuntuu jotenkin, että oltais tunnettu aina.. P9130051 P9130101 IDP9130078 P9130117 P9130035
Jacket ZARA Cardigan Bik Bok T-shirt Bershka Jeans Ginatricot Boots Bubbleroom Bag H&M
P9130086 P9130109 Sopeutuminen tänne tuntui olevan helppoa jo ekan koulupäivän jälkeen, kun tajusi, että suurin osa oli mun kanssa ihan samassa tilanteessa! Kaukana kotoota ja uudessa kaupungissa. Vapaa-aikana jos ei ole ollut häppeninkiä oon koittanut vähän pyöriä lähistöllä tutustumassa paikkoihin. Sunnuntaina kävin kokeilemassa lähisalin ja tällä hetkellä istun sohvalla turvonneen alakropan kanssa. Suoraan sanottuna musta tuntuu, että mun reidet räjähtää! 4kk salitauko ei ollut paras idis. ;D Tällasta siis tänne! Ihanaa alkanutta viikkoa teille!

2016/09/06

FALL MUST-HAVES

Helou! Huh, kiirettä tosiaan pitää ensimmäisten kouluviikkojen kanssa, mutta mä kyllä nautin tästä omalla tavallaan. Ennen kuin pääsen esittelemään teille vähän mun uutta kotia, haluan näyttää hirmu pitkästä aikaa ostoksia. Etenkin parhaimmat syksyn hankinnat! Oon rakastunut ihan jokaiseen näistä ja mulla on positiivinen ongelma aamuisin; liikaa kivaa päälle pantavaa♥ Tässä postauksessa mun ns. top 3 hankinnat syksyä varten, sekä haluan vinkata myös lukemaan hyvän syysmuodista kertovan postauksen Defshopin blogista!P9060033 P9060035
Leather effect jacket - ZARA
Mä oon ollut monta vuotta tyytyväinen mun edelliseen nahkatakkiin, kunnes näin kuvan tästä.. Mulle todella harvoin käy niin, että tilaan pahempia miettimättä yhtään mitään, mutta tämän kanssa kävi näin, että kotiin klikkailtiin! Ja yhtä ihana se oli myös tänään kun sain sen ekan kerran päälle! Multa isopeukku Zaran nahkatakeille, mun entinen oli myös tekonahkaa ja on vieläkin hyvässä kunnossa.P9060039 P9060047 P9060050
Adidas "Los Angeles" - DefShop*
Näitä harkitsin ja pyörittelin mielessä vähän pidemmän aikaa. En koskaan nähnyt itselläni ihan näin lenkkarimallia arjessa, mutta olin taas pahasti väärässä ja onneksi (!!!) klikkasin nämä kotiin! Parhaimmat kengät jalassa mitä omistan, ja senpä takia ei oo tarvinut moneen päivään käyttää mitään muita kenkiä, hehhee.. Tähän mennessä testattu farkkujen, leggareiden & kolitsien kanssa ja sopii ihan suuuuperisti! Rakkautta ensi kokeilusta.P9060067 P9060061
Burgundy bomber - DefShop*
Ja väripilkku vihreän bomberin kaveriksi! Tämä on myös toinen, joka on päässyt päälle joka päivä saamisen jälkeen. Bomberia ei varmaan sen kummemmin tarvitse esitellä, se vaan näyttää hyvältä ja tuo rosoisuutta, sekä burgundy väri kuuluu syksyyn En malta odottaa, että saan teille kuvia nämä uutuudet päällä! Ostin just poikaystävälle bussilipun tänne, joten ensi viikolla asukuvia näiden kanssa. ;-) 
 

Contact

ESSIWOU@HOTMAIL.COM